Russikirja
Keväällä 2026 julkaistaan Russikirja yhdistyksen täytettyä Suomen vanhimpana rotuyhdistyksenä 50-vuotta viime vuonna. Kirjan on kirjoittanut Halla Vuokniemi. Taitosta vastaa Sukuposti.
Vuonna 2025 Suomen Russponiyhdistys täytti 50 vuotta ja vuonna 2026 tulee kuluneeksi 70 vuotta siitä, kun ensimmäiset kantakirjarussit saapuivat Suomeen. Näiden merkkipaalujen kunniaksi yhdistyksen historia on koottu yksien kansien väliin. Kirja on samalla ensimmäinen suomenkielinen tietokirja gotlanninrusseista. Teoksessa kerrotaan rodun historiasta sekä jalostuksesta ja esitellään merkittävimmät ori- ja tammalinjat. Suomen Russponiyhdistyksen toiminnan lisäksi lukija pääsee tutustumaan suomalaisiin kasvattajiin eri vuosikymmeniltä. Lisäksi kirjassa kerrotaan russien monipuolisista käyttömahdollisuuksista eri lajeissa. Kirja sisältää myös esittelyt kaikista Suomen russkantakirjaan hyväksytyistä jalostusoreista sekä tammaluettelon. Teos on kauttaaltaan kuvitettu, ja suuri osa kuvista on aiemmin julkaisemattomia. Yli 200-sivuinen kirja on oivallinen tietopaketti kaikille russponeista kiinnostuneille.
Kirjan ennakkomyynti on nyt avattu!
Osta kirja itsellesi alta. Ennakkokauppa on auki toistaiseksi ja kirjat toimitetaan kevään aikana. Suunniteltu julkaisuajankohta on huhtikuu.
Kirjan hinta on 39€/kpl + postikulut 6 €. Jäsenille kirjan ostohinta on 35€/kpl + postikulut 6€. Liitä kuitti maksetusta kirjasta/kirjoista ja postimaksusta oheisen lomakkeen yhteyteen.
Maksutiedot:
Suomen Russponiyhdistys ry
Tilinumero: FI90 5410 0220 2614 43
Viesti: Russikirja, määrä, nimesi (sama kuin tilauksessa)
esim. Russikirja, 1kpl, Tilaaja Tiina
Ongelmatilanteessa tai jos haluat tilata kirjoja isomman määrän, ole yhteydessä suomenrussponiyhdistys@gmail.com
